Havainnot lupiiniesiintymistä Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunki tekee systemaattista vieraslajitorjuntaa kesäisin kaupungin omistamilta maa-alueilta vuotuisen suunnitelman ja aikataulun mukaan. Ilmoitetut uudet vieraslajihavainnot tarkistetaan ja lisätään torjuntakartoille havainnon haitallisuuden perusteella. Ilmoituksen vieraslajihavainnosta voit tehdä alta löytyvien ilmoituslomakkeiden kautta. Jokaisella vieraslajilla (jättiputki, jättipalsami, lupiini, eri tatarlajit, kurtturuusu, espanjansiruetana ja muut vieraslajit) on oma ilmoituslomakkeensa. Vieraslajitorjuntapartio torjuu ainoastaan kaupungin omistamalla maalla kasvavia vieraslajiesiintymiä. Pyri siis ilmoittamaan havainnot vain kaupungin omistamilta maa-alueita. Ne on esitetty lomakkeen kartassa vaalean vihreällä värillä. Tällä lomakkeella voit ilmoittaa havaitsemistasi lupiinin esiintymistä. Liitä ilmoitukseen kuva paikan päältä havaitusta vieraslajista. Se nopeuttaa asian käsittelyä ja vähentää väärinkäsityksiä. Torjuntapartion on myös helpompi löytää havainto annetun kuvan perusteella. Palauteteksti –kenttään annetaan arvio esiintymän koosta (esimerkiksi kasvien lukumäärästä tai kasvuston laajuudesta neliömetreinä) ja muut mahdolliset lisätiedot. Neuvoja vieraslajien hävittämiseen omalta pihamaalta voi kysyä Päivi Kortelaiselta p. 050 63296 tai [email protected]
Lisätietoa vieraslajeista: www.jyvaskyla.fi/puistot/vieraslajit
Julkinen palaute on nähtävillä "Hae ja selaa palautteita" -selailussa, kaupungin karttapalvelussa (jos sijainti on annettu) ja syötteissä. Palautteesta ei julkaista "Anna yhteystiedot" -kohtaan annettuja tietoja, ellei palautteen antaja sitä ole erikseen sallinut. Joissakin palautetyypeissä (mm. Joukkoliikenne, sote) julkinenkin palaute on näkyvissä vasta kun käsittelijä on sen julkaissut. Julkisuusasetuksesta riippumatta palaute ohjautuu aina palautteen käsittelijälle.
Voit liittää palautteeseen yhden tai useampia liitetiedostoja, esimerkiksi kuvia havainnosta. Liitteiden yhteenlaskettu maksimikoko on 10,0Mb. Huom! Vaikka palaute olisi julkinen, niin liitteet näkyvät vain palautteen käsittelijälle.
Sivusto käyttää evästeitä. Valitse käytettävät evästeet. Evästeiden käyttö